PALA GLAMOURIN HEHKUA MUUTTAA IDYLLIIN
Idyllin emäntä iski silmänsä muutamia päiviä sitten "netin
ihmeellisessä maailmassa" sanoakseni "kuvan kauniiseen tauluun".
Ihastelin hetken ja jatkoin matkaa, mutta oli palattava uudelleen ja uudelleen
katselemaan tuota kaunokaista. Ajattelin, jotta josko joku toinen ehtisi ostaa
sen, niin välttyisin ostopäätökseltä. Kuitenkin jo seuraavana päivänä kiireesti
jännityksen kera palasin tarkistamaan löytyykö taulu vielä myynnistä. Siellähän
se minua odotti! Niinpä Idyllin isäntä ja emäntä päättivät lähteä päivämatkan
päähän hakemaan taulua Idylliin. Vielä perillä emäntää hieman huimasi, nuuka
ihminen kun on. Onneksi isäntä kuitenkin tuntee emäntänsä ja niinpä isäntä
lausui kaupantekoon saattelevat sanat. "Jos tätä ei nyt osteta, niin kotimatkalle
päästyämme ei olla vielä seuraavaan kaupunkiin ehditty, kun emäntä kuitenkin jo
sanoo, että käännytään takaisin ja lähdetään hakemaan taulua." Niin
lyötiin kaupat lukkoon!
Kehykset ovat vanhat kipsikehykset, hieman rapistuneet,
mutta se kuuluu asiaan. Kyllä ballerina kultakehyksineen löytää arvoisensa
paikan Idyllistä unelman rakentuessa pala palalta valmiiksi! Matka kohti Idyllin unelman toteutumista on vasta alussa, mutta Idyllin emäntä on jo kovin tyytyväinen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Idyllin Emäntä kiittää kommentista!