sunnuntai 28. toukokuuta 2017

IDYLLIN ISÄNTÄ JA EMÄNTÄ KÄVIVÄT VIIKONLOPPUNA KANSAINVÄLISELLÄ TORILLA HERKUTTELEMASSA, IHASTELEMASSA JA JUTTELEMASSA MYYJIEN KANSSA.



Birtti-tytöt myivät herkullisia fudgeja ja muita herkkuja notkuvasta pöydästään. Ilta oli sateinen ja kolea, mutta Britti-tytöt soittivan iloisia hittikappaleita, lauloivat ja tansahtelivat myyntitiskinsä päässä riemullista tunnelmaa luoden ympärilleen. Britti-tytöt ottivat hyvin kontaktia asiakkaisiinsa. Oli ilo katsella heitä. Ei voinut olla hymyilemättä heille takaisin. Tokikaan ei tämä emäntä malttanut olla ostamatta herkkuja heiltä.


Hollantilaiset myivät myös aivan mykistävän herkullisia tuotteita. Pyysin saada ottaa valokuvaa. Nuori nainen vastasi, että tottakai saa ottaa kuvan ja lisäsi loppuun "5 €". Siitä saimme makeat naurut kaikki yhdessä. Kuvien jälkeen valitsimme herkkuja tästäkin tiskistä. 

Oli niin mukava huomata, että näille nuorille myyjille ei ollut tärkeää vain kaupankäynti, vaan keskustelu asiakkaiden kanssa. Kysyimme lähes jokaisessa kojussa mistä päin he olivat tulleet ja vaihdoimme ajatuksia heidän kanssaan. 
Heistä huokui halu kuulla jotain Suomesta ja suomalaisuudesta. Vaihdoimme tietoja ja näkemyksiä heidän kanssaan. Lähdimme torilta monta ideaa rikkaampana ja mieli täynnä suunnitelmia siitä mitä kaikkea vielä haluamme opetella itsekkin tekemään, mm. punaviinillä värjättyä kotitekoista pastaa!!!Kaikesta tästä tuli oikein lämmin ja hyvä mieli!!!

Seuraavana aamuna oli vielä herkkuja jäljellä, joten aloitimme sunnuntain makeasti!!
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

IDYLLISSÄ HARJOITELLAAN SAIPPUAN VALMISTUSTA TYVESTÄ PUUHUN!

Ajattelimme aloittelijoina valita aivan yksinkertaisen tavan valmistaa saippuaa, silti lankeamatta valmiisiin saippuamassoihin. Idyllissä on tavoitteena tehdä mahdollisimman puhdasta ja luonnonmukaista saippuaa. Ensimäinen saippua tehtiin perus raaka-aineista.  Myöhemmin voi "hifistellä" vaikka millä mitalla ja niin on aikomuskin!!!
Saippuanvalmistuksessa välineillä on erityisen suuri merkitys turvallisuuden ja tuotteen onnistumisen kannalta. Tarvitaan: vaaka, kattila, lasipurkki, kulhoja, sauvasekoitin, suojalasit ja suojakäsineet.

Aloitetaan yksinkertaisesta saippuareseptistä. Tähän saippuaan valittiin coocosrasva, oliiviöljy, risiiniöljy ja lipeä.

Coocosrasva punnitaan ja siirretään kattilaan. Sulatetaan coocosrasva miedolla lämmöllä koko ajan valvoen rasvan sulamista.


Coocosrasvan sulamista seuraillessa punnitaan oikea määrä oliiviöljyä ja risiiniöljyä.

Oliiviöljy: Saippuaan sopiva oliiviöljy on aivan tavallista laatua. Viisaammat ovat kirjoittaneet saippuan valmistusta käsittelevissä kirjoissa, että arvostettua neitsytoliiviöljyä tulee välttää saippuanvalmistuksesssa. 

Risiiniöljy: Auttaa pitämään kosteuden iholla. Soveltuu ihonhoitotuotteisiin ja saippuaan. Risiiniöljy antaa valmiiseen tuotteeseen kiiltoa ja lisää vaahtoavuutta.


Coocosrasvan sulattua kattilassa on aika kaataa oliiviöljy ja risiiniöljy joukkoon.

Punnitaan tarkasti oikea määrä vettä...

ja kaadetaan tarkoin mitattu määrä lipeää veden joukkoon.

Suljetaan lasipurkin kansi hellästi (raollaan, jotta liikahöyry pääsee ulos purkista) ja sekoitellaan kunnes lipeä on sulanut veteen. Tämä vaihe on jokseenkin haastava sillä lipeä kuumenee itsestään salaman nopeasti erittäin kuumaksi tultuaan kosketuksiin veden kanssa. Hetken huljuttelun jälkeen lipeävesi kaadetaan öljyjen joukkoon korkealaitaiseen astiaan.

Sekoitetaan sauvasekoittimella öljy-lipeäseosta kunnes seos alkaa kiisselöityä. 

Valmis saippuamassa näyttää kiisseliltä, minkä pintaan jää kuviot sauvasekoittimesta massasta ylös nostettaessa.

Saippuamassan kaadoimme huolella pestyyn maitopurkkiin .

Valmiit saippuamassat laitettiin lämmittämättömään uuniin kovettumaan. Käytämme uunia siitä syystä, että kovettumista edeltävä vaihe on geelivaihe. Geelivaihe ei onnistu mikäli saippuamassa jäähtyy liian nopeasti. Näin ollen on aivan hyvä laittaa saippuamassatölkit geelittymään vedottomaan paikkaan jäähtymisen hidastamiseksi. Tölkkien tulee antaa olla rauhassa 12-48 tuntia. Sen jälkeen tölkit voi repiä saippuamassan ympäriltä ja leikata saippua sopiviksi paloiksi.

Saippua on mahdollisesti valmista käytettäväksi noin 2 kk kuluttua. Viisaammat kertovat saippuan olevan parhaimmillaan 6kk:n kypsytyksen jälkeen. Kypsytyksen ensisijainen tarkoitus on varmistaa lipeän neutraloituminen saippuasta. 
Saippuan valmistaminen vaatii siis kärsivällisyyttä ja pitkän tähtäimen suunnitelmaa!!
Toivotaan, että tulee hyvää saippuaa. Sanottaisiinko lopuksi samoin kuten lapset hiekkalaatikolla:
 "Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!"

maanantai 22. toukokuuta 2017

TÄNÄÄN IDYLLISSÄ PAIKKAUSISTUTETTIIN KUUSIAITAA JA SEURATTIIN METKÄN ELÄINTEN HERKUTTELUA KOMPOSTIKASALLA.

Idyllin isäntä haki aamulla metsänhoitoyhdistykseltä 75 kuusentaimea, istutusvälineen ja vyöteisille kiinnitettävän taimien kantokorin. Ei ollut viime talvi erityisen suotuisa nuorille kuusentaimille, joten niin oli Idyllinkin viime vuonna istutettu kuusiaita kokenut kovia talven kourissa.

Ei auttanut kuin istutella uusia taimia niihin paikkoihin, jossa oli pakkanen vienyt nuoret pikkuruiset taimet. Tehtiin hiukan myös uutta istutusta toisaalle. Taimet ovat niin pieniä, että niiden kohdalle on laitettava tikkuja ja lankaa, ettei kesällä innokas nurmikonleikkaaja vetäise niiden ylitse huomattaan tohinoissaan! 


Kyllä komposti vain on hieno juttu! Olemme useasti vuosien aikana käyttäneet tontin ehostukseen kompostissa syntynyttä multaa. Kompostista on iloa myös metsän eläimille. Lähes päivittäin metsän siimeksestä kompostin suunnalta kuuluu kovasti lintujen kirkuna, kun siellä taistellaan herkkupaloista. Tänään seurasimme kuinka siili herkutteli kaaliporkkanasalaatin lopuilla. Siili oli niin keskittynyt syömiseen ettei huomannut kuvaajan seisovan noin 1 metrin päässä.

Tilannetta seuraamaan hiipi tottuneesti myös Idyllin hiirivahti. 

Kissan läsnäolo sai siilille jalat alle kiireen vilkkaa, mutta pian siili palasi herkkujensa äärelle kissan lähdettyä tiehensä!

perjantai 19. toukokuuta 2017

TÄLLÄ VIIKOLLA SAAPUI IHANIA POSTIPAKETTEJA: SILKKEJÄ, ULTRAMARIINIA JA ETEERISIÄ ÖLJYJÄ SAIPPUANVALMISTUKSEEN SEKÄ IKIOMA LUONNONKOSMETIIKKAKIRJA :)!



Läysin hiljattain tietoa silkkisaippuan valmistuksesta. Ajattelin, että kyllä tämän emännän on saatava kokeilla tehdä sellaista. Jossain mainittiin saippuasilkiksi käytetyn Tussah -silkkiä ja toisaala taasen Mulberisilkkiä. Päätin tilata kumpaakin. 


Mitä nämä silkit sitten ovat:

TUSSAH - villisilkki. Luonnossa vapaana elävä perhonen, jonka kotelokopat kerätään talteen perhosen tultua niistä ulos. Kotelokoppa on siis rikkoutunut, eikä yhtäjaksoista arvokasta silkkifilamenttia voida kerätä. Tussah -silkki valmistetaan kehräämällä. Tussah on viljeltyä silkkiä tummempaa väriltään sekä karkeampaa johtuen esim. villisilkkiperhosten syömästä ravinnosta, joka voi olla vaikkapa tammenlehtiä tms. Voit verrata kuvan silkkejä ja heti havaita kumpi on villisilkkiä. Villisilkki on myös kuidultaan epäpuhtaampaa kuin viljelty silkki, joten esim. allergisen henkilön kannattaa valita luonnostaan puhtaampi mulberi -silkki villisilkin sijaan. Päätin tähän tietoon törmäämisen jälkeen etsiä myös tuota Mulberi -silkkiä saippuan valmistuskokeilujani vasten.

MULBERI -silkki saa nimensä sitä valmistavan perhosen ravinnosta. Nämä perhosentoukat syövät ainoastaan mulberipuun lehtiä ravinnokseen. Nämä perhosen toukat eivät elä vapaana luonnossa, vaan niitä kasvatetaan huolellisesti hajuilta ja ääniltä suojassa, jotta niiden kehitys olisi häiriötöntä. Mulberipuunlehtiravinnon ja häiriöttömän kasvuympäristön vuoksi toukkien silkki on vahvempaa kuin muut silkit. Silkin kerrotaan olevan vahvin olemassa oleva luonnonkuitu, jopa terästäkin vahvempi. Löysin netistä artikkelin, jossa kirjoittaja kertoo yhden toukan kotelosta parhaimmillaan saatavan 1400 metriä pitkän yhtäjaksoisen kuidun!!! Näitä kuituja tarvitaan vähintään neljä kappaletta silkkilangan valmistamiseen.


 Toisessa tämän viikon lähetyksessä saapui lisää eteerisiä öljyjä sekä aromiöljyjä saippuan valmistukseen. Ruusu, mansikka, minttu ja lisää suklaata! Olin jo jonkin aikaa metsästänyt violettia ultramariinia ja viimeiin löysin sitä. Violetti väri käytetään laventelisaippuan valmistukseen. Muutama päivä aiemmin Idyllin isäntä ja emäntä kokeilivat ensimmäisen kerran laventelisaippuan valmistusta, mutta tuolloin käytettävissä olleet värit eivät olleet odotusten mukaisia. Saatan kuitenkin joku päivä blogata teille miten tuota saippuaa valmistettiin ja mikä oli lopputulema. 


Viikon viimeisimpänä lähetyksenä tänään saapui Idyllin isännän emännälleen tilaama kirja: Lempeää kauneutta luonnosta, Valmista itse hyvän olon kosmetiikkaa.  Tällaista kirjaa on Idyllin tuvassa jo luettu hartaudella muutamien viikkojen ajan (kirjastosta lainattua kirjaa). Nyt minulla on ikioma kirja, jonka sivuille voin kirjoitella omia merkintöjäni...


Isäntä tilasi kirjan antikvariaattinettikaupasta. Oivallinen idea ja palvelu. Asuitpa missä tahansa, niin monet edulliset käytetyt ja koskemattomat kirjat on ulottuvillasi edulliseen hintaan täältä.

lauantai 13. toukokuuta 2017

IDYLLISSÄ SUKELLETAAN SAIPPUANVALMISTUKSEN IHMEELLISEEN MAAILMAAN


Yht äkkiä muistin joskus lukeneeni saippuan valmistuksesta ja innostuneeni lukemastani siinä määrin, että olin kerännyt itselleni aiheesta kansion. Mietin hetken minne olin kansion laittanut, johon olin kerännyt joitain ohjeita ja vinkkejä saippuan valmistuksesta. Etsin kansion vuosien takaa uudelleen esille ja jälleen lähdin tutustumaan kirjastoon aihepiirin kirjoihin. Kirjastosta löytyi muutamia mielenkiintoisia kirjoja, joista tässä mielestäni parhaat: 

Käsin tehtyä saippuaa, Saara Kuha 2006,
Saippiakirja, Saara Kuha 2013,
Tee itse saippuaa, 20 ihanaa saippuaa kotiin ja lahjaksi, Sarah Harper 2014,
Lempeää kauneutta luonnosta, Kaisa Vermasheinä 2016.


Kirjojen lukemisen jälkeen suuntasin paikallisiin hyvin varustettuihin tavarataloihin ja erikoisliikkeisiin etsimään saippuoiden raaka-aineita. Mm. Kookoslastuja, ruususuolaa, merisuolaa, ilmakuivattuja mansikoita jne.


Hankin purkkeja saipuan kuiva-aineita varten etteivät ne vetäisi itseensä ilmankosteutta. Purkkeihin sujahti edellämainittujen lisäksi mm. Minttu- ja kamomillateepusseja, kokonaisia anistähtiä, manteleita jne.


Ruokakaupan hyllyiltä keräilin öljyjä, rasvoja ja muita juoksevia aineosia. Mm. palmuöljyä, rypsiöljyä, rapsiöljyä, oliiviöljyä, paistorasvaa, kookosrasvaa, avokadoöljyä, vehnänalkioöljyä, seesaminsiemenöljyä, aloemehua, juoksevaa hunajaa, kookosmaitoa ja E-vitamiinikapseleita.


Saippuoiden valamiseen kerättiin mehu- ja maitopurkkeja sekä Prinklestölkkejä.
Pian päästään saippuan valmistukseen käsiksi...

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

EILEN IDYLLIN ISÄNTÄ JA EMÄNTÄ VALMISTIVAT HERKULLISELTA TUOKSUVAA SUKLAAHUULIVOIDETTA!



Aiemmin keväällä tälle emännälle iski innostus luonnon kosmetiikkaa kohtaan. Niin lähdettiin kaupunkiin kirjaston hyllyjä mittailemaan ja etsimään tietoa kirjojen maailmasta. Netti oli myös hyvänä apuna. Alkuun luin toisten kokemuksia huulivoiteen valmistuksesta. Sitten tilasin Limepopilta tarvittavia raaka-aineita. Ensimmäinen kokeilu tehtiin jo talvella. Nyt oli vuorossa itse muunneltu ohje.

Tähän keitokseen käytettiin seuraavia raaka-aineita: Mehiläisvahaa, Kaakaovoita...


Keskiruskeaa rautaoksidia, Suklaa aromiöljyä, Baobab -öljyä ja Jojobaöljyö.

( Ohjeita ja raaka-aineita: www.limepop.fi )

Baobab-öljy on erinomainen ihon kosteuttaja, joka edistää ihosolujen paranemista ja uusiutumista. Kosteuttava öljy sopii herkälle ja ikääntyvälle iholle. Imeytyy hyvin ihoon. Se rauhoittaa ihon tulehdusta ja on erittäin antioksidanttinen, sopii palovammojen ja halkeilevan ihon hoitamiseen, myös halkeileville huulille. Öljyä voi käyttää raskausarpien parantamiseen. Käyttö mm. voiteet, hiustenhoito, kylpytuotteet, kynsien hoitotuoteet. Kylmäpuristettu. 

Jojobaöljy on oikeastaan nestemäistä vahaa, jota saadaan jojobakasvin siemenistä. Kylmäpuristettu, puhdistamaton golden öljy -tässä muodossa tämä öljy pääsee täysin oikeuksiinsa. Luomu. Kosteuttava, ravitseva ja suojaava öljy. Monikäyttöisyydessään vailla vertaa. Jojoban luontainen PH-pitoisuus 5 on hyvin lähellä ihon omaa PH:ta. Ei tuki ihohuokosia, sopii kaikille ihotyypeille. Oivallinen myös hiusten ja päänahan hoitoon.

Keskiruskea rautaoksidi neutraalilla pohjasävyllä. Sekoitus punaista, keltaista ja mustaa. Tällä on mahdollista tuottaa useista eri pohjasävyjä. Käytä luomiväreissä, silmänrajuksessa, kynsilaksoissa, kylmäprosessi saippuassa. Voidaan käyttää kaikessa kosmetiikassa. 



Juoksevat öljyt ja kovat vaha sekä voi mitattuna.


Kovat vaha ja voi sulatetaan vesihauteessa.


Juokseviin öljyihin sekoitetaan ruskea rautaoksidi ja suklaa aromiöljy.


Juoksevat öljyt lisätään sulaneeseen vaha-voi seokseen. Seosta pidetään kuumassa vesihauteessa koko ajan, sillä kaakaovoi jähmettyy lähesvälittömästi huoneenlämmössä. 


Idyllin isäntä annostelee lääkeruiskulla riittävän juoksevaa huulivoidemassaa huulivoidehylsyihin.


Herkulliset suklaahuulivoiteet ovat valmiita käytettäväksi!

VENÄLÄINEN VALOKUVANÄYTTELY, 

OLKAA HYVÄ!



Havaitsimme viikonloppuna Sortavalan Hotelli Seurahuoneen ulkoseinän valomainoksessa julisteen Valokuvanäyttelystä.


Valokuvanäyttely oli rakennettu Seurahuoneen suureen saliin.
Salin suurista ikkunoista tulvi valoa niin paljon saliin, jotta taulujen kiiltävät lasit heijastelivat kovasti. Tästä syystä taulujen kuvaaminen oli haastavaa. Siitäkin huolimatta tahdon tarjota teille lukijoille taide-elämyksen. 

Tervetuloa näyttelyyn!


Näyttelyn nimikkovalokuva.


Hurmaava valokuva, jossa äiti imettää lastaan rullat hiuksissaan. Hyvin aito tilanne elävästä elämästä. Kuvan päähenkilöt jäävät arvoituksellisesti tunnistamattomiksi heidän takaansa verhojen lävitse siivilöityvän valon kajossa.


Kelirikko vai sateen jälkeen?


Kaupunki talvisessa aamu-usvassaan.


Kuvaaja on hienosti oivaltanut monistaa kaupan kyltti vesilammikon avulla.


Venäläismummo omanasatonsa äärellä. Vannakin on täytetty omenoilla!


Tästä minä pidin kovasti. Ilmeisesti Idyllin emäntä on syntynyt työn päivänä, kun innostuu lomamatkalla nähdessään työhanskat valokuvanäyttelyssä!


Vanha kirkkomaa oman onnensa nojassa...


Valon kajo on lumoavasti vangittu tähän kuvaan.


Lapsia muotokuvissa.


Tässä on sitä jotain, kun on matkalla Venäjänmaalla.




Tämän taulun oikeanpuoleinen kuva kiteyttää niin paljon...


Ei muuta kuin kiitokset ja nimi kirjaan!
Kiitos käynnistä :)!