"LEIVOTAAN"
KAKKUJA METSÄN ELÄIMILLE, JOTTA JAKSAVAT LÄPI PAKKASTEN!
"Lintukaffilan" kakun
raaka-aineina sitä mitä kaapista löytyi:
kookosrasvaa,
maapähkinöitä,
hasselpähkinöitä,
rusinoita,
mysliä.
Auringonkukan
siemeniä olisi tietysti pitänyt olla myös.
Ajattelin, että
kun niitä nyt ei ollut, niin teen seuraavaksi kakun, jossa on pelkästään
auringonkukansiemeniä.
Puuhellan
ollessa jo muutenkin kuumana, niin päätin kokata sen lämmöllä.
Ensin nostetaan hellakoululla
keittolevy ylös paikaltaan.
Liettä toki voi
käyttää asettamalla kattila keittolevyn päälle, mutta tällä kertaa tein näin.
Kattila tiputetaan lieden reiästä
suoraan tulen päälle. Tämä tapa maksimoi lämmönsaannin ja nopeuttaa
huomattavasti keittoaikaa.
Tähän
keittotapaan on kuitenkin oltava erityinen tähän tarkoitukseen tarkoitettu
kattilamalli. Kattilan kyljessä on kuparivanne. Kattilan tulee olla lähes
keittolevyn aukon kokoinen ja vanteen on ulotuttava aukon reunojen yli, jotta
se estää kattilaa tippumasta tulipesän uumeniin.
Ensin sulatetaan kookosrasvaa...
johon sekoitetaan muut tykötarpeet.
Seoksella täytetään rengaskakkuvuoat.
Mikäli kookosrasvan määrä ei peitä kokonaan kuivia aineita, niin on sulatettava vielä lisää kookosrasvaa niiden päälle.
Kakut ovat saaneet jähmettyä jääkaapissa. Kakkuvuoat lasketaan yksitellen muutamaksi sekunniksi kuumaan vesihauteeseen. Sen myötä kakut irtoavat vuoistaan.
Meillä Idyllissä (ei ole vielä) rakennettu linnuille ja muille metsän eläville "kaffilamökkiä", minkä hyllyille kakkuset voisi laskea. Niinpä kakut päätettiin ripustaa narulla...
...omenapuun oksille.
Kaffila on avattu!
Tervetuloa linnut ja oravat nauttimaan kylmien pakkaspäivien iloksi ja hyödyksi!
*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Idyllin Emäntä kiittää kommentista!