EILEN IDYLLISSÄ ISTUTELTIIN SILMÄNILOKSI JA TULEVAISUUTTA VARTEN SEKÄ HYÖTYYN ETTÄ HUVIN VUOKSI!
Lasten vanha hiekkalaatikko vihittiin vihdoin pitkän odotuksen jälkeen uuteen käyttöön! Kauan se vähän kesti, että tämä tuli valmiiksi. Laatikko on siirretty tälle uudelle paikalleen ja hiekka vaihtunut pyöreisiin kiviin jo muutama suvi sitten.
NO, mutta mistä moinen viivytys istutuslaatikon perustamisen loppuun saattamisessa? Mikä siinä kesti niin kauan??? Vastaus piilee siinä, että Idyllin emäntä on niin nuuka -Laihialaista verta kun on-!
Olin nimittäin haaveillut jotain näyttävää yksittäistä puuta tähän kivikkolaatikkooni. Taimitarhalla vieraillessani olin tehnyt jo muutama kesä sitten havainnon, että erikoispuut maksavan melko paljon, jopa reilusti yli 100€! Tällä viikolla kuitenkin käväisin taimitarhalla muilla ostoksilla, niin otin tyhjän kivilaatikkoni puheeksi puutarhurin kanssa. Hän esitteli minulle monia vaihtoehtoja aina 175€:n hintaisiin puihin saakka. Sitten löytyi tämä hauska "sateenvarjoksi" kutsumani pikkupuu. Hintaakin sillä oli "vain" 56,00€. Niin sain puu luvan lähteä matkasamme Idylliin :)!
Puutarhamultaa (huom: rikkaruohotonta ;)), kalkkia ja syyslannostakin jo varooksi!
Syyslannostahan meidän pihaan ei sitten ole puutarhan perustamisen jälkeen juurikaan laitettu. Siitäkin alkaa olla jo 20 vuotta aikaa.
Pionipenkkini on vuosien varrella menettänyt muutaman pionin rivistään. Isäntä luki emännelle netistä mitä pioninhoito vaatii, niin ihmettelin, että pionini ovat niinkin runsaasti kukkineet vuosen ajan :). Kyllä niin oli pionien hoito ollut heikkoa, kalkit oli jääneet unholaan jo kauna sitten ja laatikossa puusilpun ja kankaan alla koetti jokin sammal kasvaa merkkinä maan happamuudesta. Pionihan kaipaa kalkkia! NO NYT sitä annettiin oikein kunnolla.
Onneksi löysimme samaa lajiketta, mitä Idyllin penkissä kaikki vanhan pionit ovat. Lajike on hyvin runsaslukuinen terälehdiltään. Sen kukka on kuin balleriinan tyllimekko, aivan täynnä fyrryjä. Lajikkeen nimi on Kiinanpioni Sarah Bernhardt. Kuvan ja esittelyn lajikkeesta löydät Viherpeukaloiden nettisivulta:
TÄÄLTÄ.
Sivuston kuvaus valitsemastamme pionilajikkeesta Viherpeukaloiden sivulta ei kyllä jätä kukan hohdokkuutta ilmaisematta:
Pitkäikäiset pionit ovat näyttäviä ja suurikukkaisia kasveja. Kukat ovat todella upea näky kesäisessä puutarhassa ja syksylläkin kasvi on näyttävä, kun lehdet saavat punaisen syysvärin. Ne viihtyvät parhaiten saadessaan olla samalla kasvupaikalla jopa vuosikymmeniä. ´Sarah Bernhardt´ -kiinanpionin vaaleanpunaiset ja kerratut kukat ovat hurmaavia.
Kukinta: kesä-heinäkuu
Kasvukorkeus: n. 100 cm
Kasvupaikka: aurinkoinen, puolivarjoinen
Talvenkesto: erittäin kestävä
* * * * *
PIONI ON MIELESTÄNI KYLLÄ KAFFIPÖYDÄN HUOMIOTA HERÄTTÄVÄ KUNINGATAR. VAIKKA VAIN YHDENKIN KUKKASEN SAA PUUTARHASTAAN KÄYDÄ TAITTAMASSA MALJAKKOON, NIIN KAFFIPÖYDÄN KORISTELU ON VALMIS!
Pionin kasvattaminen on kyllä palkitsevaa :)!!!
(Tosin tänä koleana kesänä kukinta on myöhässä ja kukkia tulee vain kolmeen pioniin tänä vuonna.)
Idylin hyötypuutarha tarvitse kipeästi lajikkeiden lisäystä. Tähän mennessä Idyllin hyötypuutarhassa on kasvatettu hyötypensaista vain mustaherukkaa 18 pensasta ja hyötypuista omenapuita 3 kpl:tta.
Nyt Idyllissä on luvassa tulevaisuudessa ihanan raikkaita punaherukkakermakakkuja!!!
Hauskaa, että taimissa oli ensimäiset marjat jo ostohetkellä.
Valitsimme punaherukkapensaslajikkeeksi Katrin.
Etiketti kuvailee
Katria sauraavin sanakääntein:
Sato erittäin runsas, keskiaikainen. Marja makeanhapan, keskikokoinen ja tummanpunainen. Pitkä marjaterttu. Vanha saksalaisen Rotes Wunder -lajikkeen suomalainen kanta.
Mieleni teki myös karviaisia, joten valitsimme vihreän lajikkeen nimeltä: Hinnonmäen keltainen karviainen.
Taimitarhalta annettiin oikein käytännöllinen ja istutusonnistuvuutta lisäävä vinkki. Puutarhuri kehotti liottamaan tainia vedessä vähintään 1 tunti ennen istutusta. Idyllin isäntä kaiveli vintin kätköistä vuosien takaisen pikkulapsivaiheen uima-altaan. Se palveli oikein hyvin taimipaakkujen imeytysalktaana. Kaikkia taimia pidettiin vedessä reilusti oikein yön yli.
Puun kaatumisen estämiseksi isäntä neuvokkaana asetti puun ruukun painoksi pari tiiliskiveä, että puu pysyy pystyssä, eikä lähde hojaantumaan mukkelis makkelis kesken kaiken.
Valitsemani "Sateenvarjopuu" on nimeltään Riippahernepuu, Caragane arborescens "Pendula".
Kuvaus taimesta oli seuraava:
Riippaoksainen siperianhernepensaan lajike. Pariliuskaiset lehdet ja keltaiset perhomaiset, kesäk. puolivälissä puhkeavat kukat kuten siperianhernepensaalla, jonka runkoon tämä on versottu. Astiataimia voi istuttaa keväästä syksyyn sulan maan aikaan. Menestyy vyöhykkeillä I-VI (VII).
NÄEN
JO SIELUNI SILMIN MITEN TÄMÄ PIKKUINEN SATEENVARJO-PUUMME VALAISEE TALVEN
PIMEINÄ ILTOINA PIHASAUNALLE MENIJÖITÄ.
MITEN IHANASTI SEN OKSILLE TULEEKAAN
LASKEUTUMAAN PIENET JOULUVALOT TUIKKIMAAN!!!
(Idylli sijaitsee katuvalovyöhykkeen ulkopuolella.)
Idyllin ruusupensaita on myös lisättävä hyötymielessä. Tarkoituksena on tuottaa kaikki tarvittavat ruusunterälehdet omassa puutarhassa saippuanvalmistusta ja mahdollista tulevaa luonnonkosmetiikan valmistustamme varten.
Tällä hetkellä Idyllin puutarhassa kasvaa kolmea Kanadassa jalostettua lajiketta: vaaleanpunainan Rosa "Morden Belle", vaaleanpunainen Rosa "Prairie Joy" (kuvassa oleva ruusu puutarhastamme) ja aniliininpunainen Rody.
Tarkoitukseni oli lisätä vaaleanpunaisten Rosa "Morden Belle":n ja Rosa "Prairie Joy":n määrää tänä vuonna puutarhassamme, mutta toisinkin vain pääsi käymään :(! Taimitarhalla ei ollut näitä lajikkeita saatavilla enää. Sovimme puutarhurin kanssa, että olen varhain ensi keväänä asialla, niin hän tilaa ruusuntuottajalta tarvitsemamme määrän taimia meille.
Onneksi ruusuntaimet kukkivat runsaasti heti istutuskesästä lähtien, joten ensi vuonna ruusunterälehtien kuivatus on varmasti runsaampaa kuin tänä vuonna tulee olemaan. Mutta tyvestä puuhun on mentävä tässäkin asiassa.
Hötkyily ei auta kasvatustehtävissä...!