VIIMEVIIKON SAIPPUAPAJAN SATOA.
Idyllin emännän saippuavarastot olivat
huvenneet kiitettävällä tavalla joululahjoihin, syntymäpäivälahjoiksi ja
tuliaisiksi. Oli viimeinen hetki ryhtyä tekemään uutta saippuaerää.
Valmistimme 10 eri tuoksuista, väristä ja
muotoista saippualajia!
Olin
hankkinut tätä hetkeä varten uusia tuoksu- ja eteerisiä öljyjä. Yksi niistä oli
kahvituoksuöljy.
Kahvisaippua
valettiin maitopurkkiin, leikattiin viipaleiksi ja päälle painettiin
hellävaraisesti kahvipapuja. Itse saippuamassaan käytettiin kahvijuomaa, kahvin
puruja sekä tietenkin se kahvituoksuöljy.
Tällaisia kahvisaippuoista tuli!
Toinen
uusi tuoksu oli kirsikkatuoksuöljy. Kirsikköljyn tuoksu on kuin ihana hajuveden tuoksu. Oikein odotan päästä käyttämään tätä vartalosaippuana. Josko siitä jäisi vieno tuoksu iholle? Kirsikkasaippuoista tehtiin pinkin värisiä
ja pintaa varten sipaistiin kosmetiikkakiillettä.
Kolmas
uusi öljy oli Laventelin eteerinen öljy. Värin kanssa on vielä vähän
säätämistä. Käytin violettia ja sinistä väriä, mutta saippuoista tulee mieleen
ennemmin mustikkasaippua kuin laventelisaippua.
Tässä vaiheessa saippuat ovat olleet
muoteissaan kaksi yötä vedottomassa lämmittämättömässä uunissa. Nyt on aika
purkaa saippuat ulos muoteistaan.
Saippuoita tulee säilyttää hengittävää materiaalia olevissa laatikoissa.
Järjestelmällisyyden ja toimivuuden vuoksi kirjoitin tarralappuset kaikkiin
laatikkoihin.
Suklaasaippuat nimikoidussa uudessa laatikossaan.
Tässä on kaksi uutta kokeilua myös.
Punertavat tuoksuvat hedelmäiseltä ja valkoiset ovat kookoksen tuoksuisia
saippuoita.
Hedelmäisen
tuoksuinen öljy oli hyvin vaativa öljy. Se jähmetti saippuamassan alta
aikayksikön ja siten hyvin vaikea saada ajoissa muottiin ennen kovettumista.
Tästä syystä tämä saippua ei tule olemaan jatkossa valikoimissamme.
Kookosöljyllä oli
hieman samat kujeet, lisäksi massa jäi hieman rakeiseksi. Valmis saippua kuitenkin
näyttää aivan kauniilta.
Sitrussaippuoita.
Massaan käytetyt
tuoksuöljyt:
Sitruunaöljy ja
makea appelsiinituoksuöljy.
Hunajasaippuoita.
Olemme aiemminkin tehneet hunajasaippuaa,
mutta silloin lisättiin myös kaurahiutaleita saippuamassaan. Tällä kertaa oli
tarkoitus käyttää vain hunajaa aivan erityisestä syystä. Nimittäin tämä hunaja
on saanut alkunsa Idyllin omenapuiden kukinta-aikaan pihamaallamme pörränneiden
mehiläisten toimesta.
Ystäväperheellämme on Idyllin välittömässä
läheisyydessä mehiläistarha. Mehiläistarhan perustamisen myötä Idyllissä on
kuulunut tavallista enemmän surinaa. Ystävämme toivat meille ensihunajaansa ja
lupasimme tehdä heille siitä hunajasaippuaa.
Tässä ne nyt ovat!
Ystävämme
tietävät, että tarvitsemme pienehköjä pahvilaatikoita saippuoiden kypsytykseen
(n. 2kk) ja varastointiin. Niinpä he toivat meille oikein fiksuja ja ennen
kaikkea samanlaisia laatikoita vinon pinon, joista nyt ensimmäiset pääsivät
ajoon.
Pakko sanoa, että Idyllin emännän silmä
lepää, kun kaikki saippuat säilytetään siististi nimikoiduissa samanlaisissa
laatikoissa. Ilo on suuri aiempien sekalaisten kenkälaatikoiden jälkeen :).
Pienistä asioista voi iloita suuresti.
Kiitos rakkaat ystävät!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Idyllin Emäntä kiittää kommentista!